Ajattelin kertoo teille tänään selvytymistarinan!
Mutta VAROITUS, jos itket helposti, varaa itsellesi paketillinen nenäliinoja!
Okei, olipa kerran tyttö nimeltä Lotta. Hän oli kovin onnellinen, oli paljon ystäviä ja muutenkin iloinen elämä. Siltikin jotain tuntui puuttuvan, Lotalla oli tyhjä olo. Hän etsi apua tyhjyyteen monin keinoin, mutta mikään ei tuntunut auttavan.Tuntui, kuin olisi kävellyt pimeää käytävää vailla valon häivää.
Eräänä päivänä Lotan äiti kuitenkin toi tytölle pienen paketin. Lotta avasi sen ja ei ollut usko silmiään! Paketissa oli ankkaheijastin! Ankka sai kaikki Lotan materialistiset piirteet kiljumaan riemusta, ja tuntui kuin sillä hetkellä tyhjyys olisi ollut poissa! Lotta kiinnitti ankan takkiinsa ja se toi pimeydessä valoa.
Mutta eräänä päivänä Lotta meni koirien kanssa lenkille, puolessa välissä lenkkiä hän huomasi, että ankka oli pudonnut. Voi sitä tuskaa! Mikä tahansa auto olisi voinut ajaaa Lotan liiskaksi, sillä ankka ei ollut tuomassa turvaa. Lenkin aikana Lotta ehti masentua ja luopua toivosta, että hän ja ankka enää kohtaisivat.
Mutta kun hän kääntyi kotipihaansa, siinä se oli! Ankka makasi maassa, kuraisena ja märkänä, mutta kuitenkin. Riemusta kiljuen Lotta poimi ankan takaisin, pesi sen ja kiinnitti tiukemmin takkiinsa.
Ja heidän yhteinen taipaleensa kesti vielä pitkään.
LOPPU
Nii että tällästä tänään (:
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

[x] itkin
VastaaPoistaitkin! 8(
VastaaPoistaherkkää.. :'>
VastaaPoista:D ihana
VastaaPoista